Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat on julkaistu 5.11.20.  Teokset on valinnut kolmen hengen lautakunta, jota johtaa ulkoministerin valtiosihteeri Johanna Sumuvuori. Muut jäsenet ovat kulttuuritoimittaja Suonna Kononen ja yrittäjä Maija Kuusi. Esiraati on valinnut ehdolle kuusi teosta.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat 2020

Ehdolla olevat kirjat ja raadin teoskohtaiset perustelut:

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (WSOY)

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Neljä romaania kirjoittanut Tommi Kinnunen on jo kolmatta kertaa Finlandia-ehdokkaana. Ei kertonut katuvansa sijoittuu Lapin sodan jälkeiseen aikaan.

“Jotkut marssivat sodista sankareina, jotkut ihmisarvostaan riisuttuina. Lapin sodan raunioille sijoitettu romaani kuvaa jälleenrakennusajan Suomen lohdutonta alkutilannetta, jossa ihanteet ja haaveet ovat romahtaneet.”

“Tommi Kinnusen erilainen vaellusromaani jää elämään lukijan mieleen pitkinä, vaikuttavina jälkikuvina.”


Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)

Anni Kytömäki: Margarita

Margarita on Anni Kytömäen kolmas romaani ja myös hän on ollut aiemmin Finlandia-ehdokkaana.

Historiallinen romaani kertoo metsien hyötykäytöstä.

“Margarita on helmi kirjaksi– tai jokihelmisimpukka, jonka sisältä löytyy yllätys.”

“Teksti asettuu suomalaisten luontokirjailijoiden perinteeseen kaunokirjallisesti korkeatasoisella otteella, lukijansa älynystyröitä hieroen. Samalla romaani on kriiseissä hautuvan uuden ajan ajattelun kuvaus.”


Heikki Kännö: Runoilija (Sammakko)

Heikki Kännö: Runoilija

Runoilija on Heikki Kännön kolmas romaani.

“Runoilija on kunnianhimoisesti kirjoitettu eurooppalainen fantasia, joka vie lukijan seuraamaan Aurelian Bennin pirullista kujanjuoksua läpi 1800-luvun Euroopan.”

“Tarina punoo yhteen magiaa, filosofiaa ja yhteiskunnallisia teemoja tavalla, joka pitää otteessaan viimeisille sivuille saakka.”


Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä (Karisto)

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

Anne Vuori-Kemilä on työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana ja opettajana. Mustaa jäätä on hänen toinen romaaninsa.

“Yhteisön poikkeusyksilöitä tukahduttava paine, suomalainen vaikenemiseen kallistuva puhekulttuuri, vuosien tunnelukot ja mielenterveysongelmat.”

“Vuori-Kemilän aiheet ovat raskaat, mutta hän kuvaa maailman kolhimia ihmisiään oikeudenmukaisella lämmöllä ja rakkaudella, heidät kirjailijan taidolla lihaksi ja vereksi muuttaen.”


Ann-Luise Bertell: Heiman (Förlaget)

Ann-Luise Bertell: Heiman

Heiman on Bertellin toinen romaani. Kirja on sukukertomus, joka sijoittuu Pohjanmaalle.

“Heiman on vangitseva ja juureva tarina, joka vie meidät neljän sukupolven läpi Pohjanmaan avarassa maisemassa.”

“Kirjan kieli on tarkkaa, mutta eleetöntä, sen ihmiset kipuilevat oman olemisensa ja muiden toiveiden ristipaineessa. Bertell katsoo henkilöitään lempeästi, myös silloin kun he vähiten sen ansaitsevat.”


Ritva Hellsten: Raija (Aviador)

Ritva Hellsten: Raija

Raija on Hellstenin kolmas romaani. Se on fiktiivinen teos, jonka pohjana on kuitenkin paljon myös faktaa. Psykologinen teos kertoo Raija Siekkisen viimeisistä vuosista.

“Raija on surullisenkaunis ja jäljen jättävä taiteilijaromaani, jossa Ritva Hellsten tulkitsee edesmenneen kirjailijasisarensa Raija Siekkisen elämää ja sisäistä maailmaa uskottavasti.”

“Teos käsittelee lahjakkuutta, rakkautta, kirjoittamisen onnea ja kauhua, sekä arkipäivän armottomuutta tavalla, joka läpäisee lukijan suojauksen.”


Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan valitsee tänä vuonna kapellimestari Hannu Lintu. Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa ja sen voittaja julkistetaan 25. marraskuuta YLE:n tv-lähetyksessä.

Katso myös:

Tieto-Finlandia ehdokkaat 2020

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia ehdokkaat 2020

Lähteet:

Suomen Kirjasäätiö – Finlandia palkinnot https://kirjasaatio.fi/finlandiat

YLE uutiset – https://yle.fi/uutiset/3-11630402

Saattaisit pitää myös näistä

2 comments

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Vaaditut kentät on merkitty *